Portfolio

 

Oletko valmis aloittamaan matkan
yrityksesi seuraavaan evoluutioon?

Elina on netti-sivujen suunnittelun ammattilaisena
yhdistelmä vaistonvaraisuutta ja tinkimättömyyttä.

Elinan persoona on helposti lähestyttävä ja valoisa. Hänen kanssaan on helppoa jutella ja jakaa omia, vielä ehkä nupullaan olevia haaveita ja visioita. Elina on hyvä kuuntelija ja haistaa helposti mitä tyyliä haetaan. Hänen kanssaan työskennellessä et kuitenkaan pääse täysin kuin koira veräjästä. Elina haluaa että sivut ovat uniikit, autenttiset ja selkeät.

Elina avulla turhat lillukan varret siivotaan pois ja terävöitetään palvelusi / tuotteesi ydin ajatusta, sekä kohderyhmää, kenelle sivuja ja palveluja / tuotteita erityisesti halutaan suunnata. Henkilökohtaisesti ainakin koin, että yhteistyö prosessissamme oma ”juttuni” joka oli vielä alkutekijöissään, alkoi todenteolla kirkastua. Ne ideat mitkä sivujen teon alkuvaiheessa olivat vielä jotain epämääräistä ja hapuilevaa, ovat sivujen valmistumisen myötä selkiytyneet hurjasti ja paljon turhaa on tippunut pois.

Elina on myös lahjakas kuvaaja, joka saa kuvattavansa rentoutumaan ja jopa nauttimaan kuvaus-tilanteesta. Hänellä kuvan kerronnassa on sekä silmää hivelevää estetiikkaa, kuin myös draamallista tajua. Elinan kuvat pyrkivät välittämään aina jotain aitoa, sisäistä ja todellista kuvattavastaan.

Saija Lentonen