bisneksesi jälleensyntymä

Tästä alkaa liiketoimintasi seuraava evoluutio.

 liiketoimintaa kestävällä pohjalla?

Kun sijoitat itseesi ja palkkaat matkallesi mukaan diginoidan, sinun ei tarvitse matkustaa kauas nähdäksesi lähelle ja tietääksesi kuinka toimia seuraavaksi.

Renessanssi-mentorointiohjelma on uuden sukupolven yritysmentorointi,  matka kohti kokonaisvaltaista muutosta ja menestystä liiketoiminnassa.

Tänä päivänä inhimillinen rouheus ja sisältöjen sielukkuus ovat avainasemassa kun luodaan erottuvaa ja kannattavaa toimintaa.

Tässä mentoroinnissa luovuus ja tietoisuus yhdistyy perinteisempiin liiketoiminnan strategioihin. Uskomusten muokkaus ja manifestaatioiden rukoilu ei riitä yksinään muutokseen. Erityisen lisän tuovat kehollistamiseen liittyvät harjoitteet. Kannamme kehossamme kulttuurillisten asetusten lisäksi usean sukupolven muistijälkiä ja yksi tärkeimmistä menetelmistä onkin vapauttaa keho luonnollisiin asetuksiin. Luonnollisessa tilassaan keho on rento ja näyttää tien kohti uusia toimintamalleja ja tavoitteita.

Liiketoimintasi tarkoitus selkenee. Tällöin myynnistä  ja somessa esillä olosta tulee luontainen osa toimintaasi. Myynti helpottuu ja muuttuu orgaaniseksi. Asiakkaat tulevat luonnollisesti luoksesi tuntiessaan autenttisuutesi vetovoiman.

Renessanssi- mentorointi avaa ovet sielullesi, jotta se voi  integroitua olemukseesi sekä yritykseesi.

Tämä matka on se, jota olet rukoillut ja visioinut: seuraava askel kohti liiketoimintaa, jolla on merkitystä. Vakaa liiketoimintamalli kasvaa kehollistetusta strategiasta.

LOVESTA MENTOROINNISTA SAAT YKSILÖLLISTÄ OHJAUSTA JA TUKEA MATKALLASI KOHTI  INTOHIMOSI JA KUTSUMUKSESI TOTEUTUMISTA


SAAT RINNALLESI VAHVAN KUMPPANIN

joka auttaa sinua selkeyttämään toimintaasi ja luomaan toimivia strategioita.

SAAT VAPAUTUA

mentorointi on mahdollisuus vapauttaa esteitä, jotka estävät sinua luomasta ja kasvamasta.

kestävää liiketoimintaa

tunnistat omat vahvuutesi ja luot rakenteet  liiketoiminnalle, joka ei uuvuta.

Ilolla tekemistä

itsesi näköinen yrittäjyys koskettaa jokaista sen kohtaavaa!

Lovesta Mentorointi on sinulle, joka haluat tehdä työtä intohimosi parissa. Tiedät, että muutos maailmassa alkaa sisäisen vallankumouksen kautta.

Asiakaspalautteet

”Elinan kanssa on turvallista, aitoa ja inspiroivaa työskennellä.

Hän kuuntelee, on avoin, lempeä ja ennenkaikkea läsnä. Hänen mentoroinnin avulla sain selkeyttä omaan tekemiseen ja oman brändin luomiseen. Ennen mentorointia tunsin olevani tukossa ja kangistunut omiin ajatusten kaavoihin ja tarvitsin uutta näkökulmaa nähdä oma toimintani ja mihin suuntaan se on aidosti menossa. Elinan avulla pääsin eteenpäin ja sain lisää varmuutta tekemiseeni. Kiitos tuhannesti. ”

-Minja Kolehmainen, Taiteilija, puuseppä

”luovia ratkaisuja nykypäivän haasteisiin”

” Elina antaa itsensä kokonaan, ja saa intuitiollaan, kirkkaudellaan ja luovilla työkaluilla auki ovia, joiden takaa löytyy aarteita.

Elinan kanssa työskentely on luovaa ja kaunista. Työskentely on kokonaisvaltaista, ja selkeys ja suunta löytyy itsestä sisältä päin, niinkuin kuuluukin ❤️

Voin lämpimästi suositella Elinan kanssa tapaamista, erityisesti, jos oma yritys ja visio kaipaa kirkastusta ja suuntaa.”

Marika, Naisten Keidas

Ultimaattinen
1:1 työskentely

kehitä itseäsi ja menesty liiketoiminnassasi.

Mentorointi sisältää itsetuntemuksen työkaluja yhdistettynä liiketoiminnan-ja brändistategisiin menetelmiin.

Elinan vahvuus on virittäytyä asiakkaan kenttään. Tämän vuoksi mentoroinnit seuraavat vuosien kokemuksella syntynyttä metodia, joka rakentuu intuitiivisesti yksilöllisten tarpeiden mukaan. Erityisenä lisänä hyödynnetään kehollisia harjoituksia, AI-teknologiaa sekä muita ajankuvaan kuuluvia menetelmiä. Elina toimii siltana näiden maailmojen välillä, jotta sinä voit keskittyä omaan osaamiseesi.

Embodied strategy 1kk

Tämä mentorointipaketti on sinulle, joka koet haastetta jonkin osa-alueen kanssa ja haluat selkeyttä tekemiseesi.

2x 60-90 min
500€

*osamaksu 177€kk/3kk tai 93€/kk/6kk
maksu kerralla -5%
sis. ALV24

Tapaamiset käytettävä 1kk sisällä aloituksesta.

Mentorointiin sisältyy

  • brändityökirja
  • kokonaisvaltainen liiketoimintamalli
  • jaettu alusta tehtäville
  • viestituki 2xvk 1kk ajan

Soul of your business, 3kk

Tämä mentorointipaketti on sinulle, joka haluat selkeyttää liiketoimintasi ytimen ja tuoda sen esiin. Tässä mentoroinnissa on mahdollista tarkastella ja uudistaa useampaa osa-aluetta tuotteistamisesta somestrategiaan.

6x 90-120 min
1500€

*osamaksu 505€kk/3kk tai 255€/kk/6kk
maksu kerralla -5%
sis. ALV24

Tapaamiset käytettävä 3kk sisällä aloituksesta.

Mentorointiin sisältyy

  • brändityökirja
  • kokonaisvaltainen liiketoimintamalli
  • jaettu alusta tehtäville
  • viestituki
  • mentoroinnin päätyttyä 1 puhelu sovitusti

Reset-Re-birth, 9kk

Tämä mentorointipaketti on sinulle, jos haluat jatkuvaa henkilökohtaista mentorointia tietyn ajanjakson ajan oman yrityksesi ja tavoitteidesi tahtiin. Pidempi mentorointi mahdollistaa tavoitteellisen työskentelyn, jossa päästään reflektoimaan yrityksesi toimintaa ja tavoitteita syvällisesti.

11x 75-120 min
*5000€

*osamaksu 420€kk/12kk
maksu kerralla -11%
sis. ALV24

Tapaamiset käytettävä 9kk sisällä aloituksesta.

Mentorointiin sisältyy

  • brändityökirja
  • kokonaisvaltainen liiketoimintamalli
  • jaettu alusta tehtäville
  • viestituki
  • mentoroinnin päätyttyä 1 puhelu sovitusti

Syyskuussa 1 vapaa aloituspaikka.

Täytä hakulomake mentorointiin tästä:

”Minulle on kristallinkirkasta, että lahjani on auttaa selkeyden ja vaurauden integroimista osaksi jokaisen yrittäjän liiketoimintaa.”

Kuljin syvälle sieluni suohon ja uskomusteni viidakkoon. Sieltä löysin polun kohti vapautta.

Nuorena haaveilin työskentelystä markkinoinnin parissa. Tutkin mainoksia ja syvennyin ihmismielen psykologiaan sekä alitajuisten toimintatapojen ymmärtämiseen. Kun ymmärsin, miten kestämätöntä kaupallisuuteen limittyvä kulutushysteria on, vaihdoin kaupallisen alan opinnot terveydenhoitoon ja valmistuin sairaanhoitajaksi.

Työskentelin sairaanhoitajana 8 vuoden ajan. Tuona aikana huomasin toistuvasti uupuvani. Silloin ymmärsin, etten halua elää vain miellyttääkseni muita. Halusin luoda elämän, jossa voin seistä arvojeni takana.

Sisäisen palon ajamana  lähdin matkalle ympäri maailmaa, kohtaamaan erilaisia hengellisiä opettajia ja alkuperäiskansojen parantajia. Nämä matkat ohjasivat minut yllätyksekseni tähän hetkeen ja toteuttamaan sieluni kutsua: tekemään kokonaisvaltaista markkinointia ja auttamaan toisia  yrittäjiä integroimaan tarkoituksensa yritystoimintaansa.

Viimeiset viisi vuotta olen palvellut rohkeita palvelualan yrittäjiä ja rakentanut heille verkkosivustoja. Samalla olen kehittänyt ainutlaatuisen menetelmän, joka tukee yksilöllisiin strategioihin pohjautuvaa  liiketoimintaa kokonaisvaltaisesti.

Olen antanut innostuksen täyttää olemukseni. Hehkun  intohimoa yrittäjyyttä ja markkinointia kohtaan. Olen palauttanut itseeni sukulinjojen viisautta, ammentanut siitä voimaa vapautuakseni menneisyyden kahleista. Asiantuntemukseni ammentaa yhteydestä esivanhempiin ja sisäiseen tietämykseen. Silmät loistaen kutsun sinut jakamaan tämän  yhteyden kanssani.  Avaamaan tilan, jossa oivallat itsestäsi ne asiat, jotka ovat sinulle elintärkeitä tässä hetkessä. Sinulla on mahdollisuus sitoutua missioosi, olla elämäsi valittu. 

Uusi tuo aina  mukanaan jonkin verran epämukavuutta. Oivallusten lisäksi voit kohdata myös epämukavia asioita, mutta saat tehdä sen turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kehollistamisen harjoitteleminen ja  hermoston tasapainottaminen antaa pohjan uusien asioiden kannattelulle, aina liiketoiminnan kasvusta kokonaisena itsenä esille tulemiseen.

Me olemme jokainen osa suurempaa kokonaisuutta ja kuitenkin täysin uniikkeja tarpeissamme ja tavoissamme toimia. Autan sinua omaksumaan uniikin strategiasi niin syvällisesti, että tiedät kuinka toimia tästä eteenpäin.

Tärkeintä on, että olet sitoutunut kehittämään itseäsi sekä liiketoimintaasi.

Annan sinulle työkaluja ja toimivia malleja, joita käyttämällä voit saavuttaa sen elämän, josta unelmoit.